sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Näyttöportfolio

Osaamiseni kehittyminen opettajaopintojen aikana

Pedagogisella osaamisella tarkoitetaan opetus-, ohjaus- ja oppimisprosessien teoreettista ja käytännöllistä hallintaa opetuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin alueilla (Optima). 
Hallinta olisi vahvasti ilmaistu, mutta pedagogisten opintojen jälkeen uskallan sanoa, että selviydyn ammatillisena opettajana niin, että oppiminen tapahtuu tavoitteiden mukaisesti ja pyrkimykseni mukaan opetus on mielekästä niin opiskelijoille kuin opettajalle.

Kerron tässä videossa osaamiseni kehittymisestä pedagogisten opintojen aikana.

Opetusharjoittelussa loksahti moni asia kohdalleen, kun pääsin ensimmäistä kertaa "laitumelle" käytännön töihin. Pyrin arvioimaan omaa opetustani, opetustyyliäni ja opetusmenetelmiäni koko opetusharjoittelun ajan peilaten siihen, kiinnostuivatko opiskelijat opetettavista asioista ja opetusmenetelmistä. Opetusharjoittelu avarsi huomattavasti näkemystäni ammatillisen opettajan työstä. Käytännön tekeminen on usein teoriaa haasteellisempaa. Silti kokemus oli myönteinen ja antoisa. 

Tässä yksi videotallenne opetustunniltani.

Kokeneen työelämäläheisen ja taitavan opettajan Marjo Lehdon ohjaus oli paras tuki opetusharjoittelussani. Opetusharjoittelun päätteeksi olemme kehittäneet Marjo-open kanssa yhdessä Ekamin liiketalouden uusia opetussuunnitelmia ja niihin liittyviä opetusmenetelmiä. Kehittämiskohteena on ollut erityisesti työelämälähtöisyys; oppimisen toteutuminen työpaikoilla sekä opettajan rooli ohjaamisessa. 

Opiskelijoilta saamani palaute oli pääasiassa positiivista. Opetus oli heidän mielestään "ihan hyvää" ja "hyvä kun opettaja oli innostunut itsekin asiasta". Parin mielestä tehtävät olivat liian helppoja ja yhden mielestä tylsiä. Marjo-ope neuvoi, antoi palautetta ja arvioi oppimistani koko opetusharjoittelun aikana. 

Opetusharjoittelun päätteeksi pidimme Marjo-open kanssa palautekeskustelun, jossa kävimme lävitse ohjaavan opettajan arviointilomakkeen ja sain samalla suullista palautetta opetuksesta.Tässä tiivistelmä arvioinnista:

"Opetusharjoittelu sujui erittäin hyvin ja tässä lyhyessäkin ajassa Jaana tiedosti opettajan rooliin kuuluvat keskeiset haasteet. Jaana suunnitteli opetuksen opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Hän käytti monipuolisia opetusmenetelmiä sekä toimi erilaisissa vuorovaikutustilanteissa luontevasti. Hän toteutti opiskelija-arvioinnin suunnitelman ja ohjeiden mukaisesti erilaisilla arviointimenetelmillä.
Olemme tehneet Jaanan kanssa paljon yhteistyötä aikaisemminkin erilaisissa työelämäyhteyksissä ja nyt olemme jatkaneet opetussuunnitelman kehittämistä. Opetusharjoittelun myötä Jaana sai  uutta realistista näkökulmaa oppilaitoksen, opiskelijan sekä työelämän tavoitteiden ja  toteuttamisen yhteensovittamisesta. Tästä on hyvä jatkaa."


Lopuksi vielä muutama kuva ja ajatus opintopolun varrelta



Oulun lähipäivät Karinin kanssa tuntuivat melkein lomamatkalta


Kiitos maritoille ♥



Kiitos tuutoreille hyvästä opetuksesta ja korkeasta vaatimustasosta
Fb-Ape-ryhmän vuorovaikutus oli tärkeää

Hyvä opetuksen suunnittelun väline



Opetusryhmäni ny-yritys NY Aluemessuilla


Työssä oppimisen kehittämistä ja arviointia opiskelijan ja ohjaavan open kanssa.



Juuri nyt tuntuukin tältä


Joten taidan vähän opintojen päätteeksi irroitella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti