Kasvatustieteen pohdintaa

Kasvatustieteen opiskeluni koostuvat aikuiskasvatustieteen perusopinnoista 80-luvulla. Koska 30 vuotta sitten ei tallennettu aineistoja ja pohdintoja muistitikulle, sain silloin luullakseni jonkinlaisen yleiskäsityksen kasvatustieteestä. Perusopinnoissa pohdimme, mitä merkitystä kasvatuksella ja koulutuksella on. Kasvatustiede selittää ja auttaa ymmärtämään ihmisten välistä vuorovaikutusta ja etsii ymmärrystä kasvatuksellisiin kysymyksiin. Aikuiskasvatuksessa painopisteenä oli enemmänkin koulutus ja yhteiskunnallinen kehittyminen. Tieteen tutkijan sijaan olen käytännönläheinen ihminen, joten pohdin tässä kasvatustiedettä oppijan ja opettajan näkökulmasta, pohjautuen omiin kokemuksiin kahden lapsen äitinä ja elämänkokemukseeni. Lähdekirjaksi valitsin kasvatuksen teorian professorin Tapio Puolimatkan teoksen Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat.

Minulle kasvatus tarkoittaa ihmisen tietoista ohjaamista pohjautuen omaan arvomaailmaan ja moraaliin. Olen kasvattanut lapseni niillä eväillä, jotka olen itselleni äidinmaidossa saanut, tavoitellen tunteen ja järjen tasapainoa. Kasvatuksen menetelmät ovat alitajuisesti olleet samat, vaikka lapsillani on 17 vuoden ikäero. Tällä pragmatistisella lähestymistavalla tulen todennäköisesti toimimaan myös nuorisopuolen ammatillisena opettajana, luottaen vaistooni ja käytännön kokemukseen. Jos opetustyylini osoittautuu käytännössä toimivaksi ja vie siten kehitystä eteenpäin, koen onnistumista ja sitä kautta työni arvokkaaksi.(Puolimatka,2010.)

Opettaminen voi olla suorien kysymysten esittämistä ja takomista "älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon" tai kasvuprosessia voi ohjata laittamalla nuoret ajattelemaan itse. Voin oikeiden vastausten sijaan kehittää opiskelijoiden kriittistä ajattelua kysymällä oikeita kysymyksiä. (Puolimatka,2010). Vastatessaan oikein esitettyihin kysymykseen oppija pohtii asiaa omien tietojensa pohjalta ja reflektoi omaa toimintaansa. Siten oppijan looginen ajattelu kehittyy ja ilmaisutaito paranee.

Riittävä ja monipuolinen vuorovaikutus on kasvatuksen ja kehityksen pohjana. Vuorovaikutus voi kuitenkin opetustilanteessa olla usein tulkinnallista. Aikuisella ja nuorella on usein erilainen näkökulma asioihin. Opiskelija ei välttämättä ymmärrä, jos en opettajana osaa kertoa opetettavan asian merkitystä esim. ammatin oppimisen kannalta. Opetus on siis tärkeää suhteuttaa siihen ymmärrykseen, minkä oletan olevan opiskelijalla. (Puolimatka,2010.)

Opettajan auktoriteetillä on iso merkitys toiminnan ohjaamisessa ja oppimistulosten saavuttamisessa. Auktoriteetin tarkoitus on sitoa koko ryhmä sovittuihin tavoitteisiin ja yhteiseen päämäärään. Auktoriteetti auttaa opettajaa kurinpidossa ja työrauhan ylläpitämisessä, kunhan se ei muutu vallankäytöksi.  (Puolimatka,2010.)

Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva (Yle.fi)

Olen pitkälti sitä mieltä, että auktoriteetti on synnynnäistä, mutta sitä voi hyvällä itsetuntemuksella kehittää. Opetusharjoittelussa painiskelin koko ajan auktoriteettikysymystä. Onko sitä minulla riittävästi? Missä vaiheessa korotan ääntäni tai näytän suuttumusta?  Saanko levottomankin ryhmän kuriin?
Tulin kolmen viikon jälkeen siihen tulokseen, että minun on luotettava vaistoihini ja omaan arvomaailmaan kurinpidollisissa asioissa, jotta minulla säilyy mielekkyys opetustyössä. On myös annettava opiskelijoille riittävästi tilaa, jotta heillä säilyy mielekkyys oppimisessa. Auktoriteettini ammatillisena opettajana syntyy samoista eväistä kuin lasteni äitinä: Rajat ja Rakkaus.