maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ape-teemojen 11-15 oppimisprosessin pohdintaa

Oman ryhmän Työelämäläheisyys -tehtävässä päädyimme ryhmän jäsenten haasteellisten aikataulujen vuoksi itsenäiseen opiskeluun. Laadimme tehtävän Wordpress-alustalle. Työelämäosion tarkoituksena oli, että opettajaopiskelija osaa suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää työelämälähtöistä oppimista yhteisöllisesti toisten opettajien, opiskelijoiden, työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa. Opettajaopiskelija mieltää työelämälähtöisyyden oman toimintansa ohjaavaksi periaatteeksi. Aihealueen ollessa erittäin laaja, keskityimme tehtävässä työelämäläheisyyden toteuttamiseen ja kehittämiseen. Tehtäväksi annoimme muille ryhmille ydinkysymyksiin pohjautuvan lyhyen kirjoitelman, jossa toteutui myös vertaisarviointi. Lopuksi annoimme palautetta kirjoitelmista.

Itselleni tehtävän asiat olivat melko tuttuja, mutta mielenkiintoista oli syventyä vielä kunnolla aiheeseen. Minun tehtäväni oli järjestää työelämäläheisen opettajan haastattelu ydinkysymysten pohjalta. Haastattelimme yhdessä ryhmän kanssa ydinkysymysten (Mitä ja millaisia ovat työelämälähtöiset oppimisympäristöt? Miten työelämälähtöistä oppimista ohjataan? ) pohjalta opetusharjoitteluni ohjaavaa opettajaa Marjo Lehtoa AC:ssa. Haastattelu sai paljon hyvää palautetta muilta ryhmiltä, ja palautteiden pohjalta se koettiin opetuksemme parhaimmaksi anniksi. Myös minulle se oli tehtävän antoisin osa. Uuden opetussuunnitelman mukaisesti työelämäyhteyksien luominen, ylläpitäminen ja kehittäminen on yksi ammatillisen opettajan päätehtävistä, koska yhä enemmän tutkinnon osien suorittaminen tullaan tekemään joko osittain tai kokonaan työpaikoilla.

Olen toiminut työpaikkaohjaajana liiketalouden opiskelijoille sekä ollut mukana ammatillisen neuvottelukunnan toiminnassa 15 vuoden ajan. Koen neuvottelukunnan merkityksen suurena oppilaitoksen ja työelämän dialogin paikkana sekä työelämäläheisyyden kehittämisessä.

Olen nyt myös aloittanut oman työni ohella Myynnin ammattitutkintojen näyttötutkintotilaisuuksien ope-arvioijana, ja arviointikeskustelujen yhteydessä pystyn viemään viestiä oppilaitoksen halusta tehdä hyvää työelämäyhteistyötä, sekä kertoa kuinka tärkeää on työpaikkojen aito kiinnostus auttaa opiskelijoita valmistumaan ammattiinsa osaavina työntekijöinä.

Muiden ryhmien Ape 11-15- teemoja olen pohtinut jo palautteiden yhteydessä, mutta yhteenvetona tässä vielä minulle merkityksellisimmät teemoista nousseet asiat.
Yrittäjyyskasvatus-tehtävää tehdessäni huomasin, että minussa on aina kasvanut pieni sisäinen yrittäjä. Olen nuoresta asti tottunut tekemään monen eri alan töitä, ja kantamaan vastuuta työtehtävien tunnollisesta hoitamisesta. Yrittäjyys työssäni näkyy asenteessa ja halussa onnistua ja kehittyä, joskin negatiivisessa mielessä voitaisiin joskus puhua myös suorittamisesta.
Olen toiminut kahvilayrittäjänä kolme vuotta nuoruudessani. Yrittäjämäinen ote minussa on rohkeutta ja kiinnostusta uusiin asioihin sekä pitkän työuran jälkeen oman alani osaamisen tunnistamista.

Erityiskasvatus-ryhmän opetuksessa oli minulle paljon uutta tärkeää tietoa. Ammatillisessa erityisopetuksessa tähdätään yhdenvertaisuuteen, eli erityisopetus tulisi toteuttaa ensisijaisesti tavallisissa oppilaitoksissa muiden opiskelijoiden joukossa, ja sain siitä jo maistiaisia opetusharjoittelussani. Ryhmissäni oli useita oppimishäiriöisiä opiskelijoita, ja se näkyi varsinkin iltapäivästä levottomuutena ja keskittymiskyvyttömyytenä. Opetuksen eriyttäminen nousikin minulle teemasta tärkeimmäksi pohdittavaksi asiaksi. Kuinka pystyn vastaamaan oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin opetustuntien puitteissa, niin että HOJKSatut opiskelijatkin jaksavat keskittyä ja kuunnella.

Kestävä kehitys opettajan työssä lähtee jo globaalista ajattelutavasta. Yhteiskunta - ja ympäristövastuu sekä tasa-arvoinen ihmisten kohtelu tulee näkyä niin työyhteisössä kuin opetustyössä. Sosiaalisen kestävyyden pohtiminen oli mielenkiintoisinta. Oppilaitoksen yhteisten arvot ja toimintatavat, työkavereiden ja opiskelijoiden kunnioittaminen. Tasa-arvoinen suhtautuminen opiskelijoihin lähtokohdistaan huolimatta. Syrjimisen ja kiusaamisen ehkäisy ja siihen puuttuminen.

Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys-teemasta mieleenjäävintä oli kotikansainvälisyys paikallisella tasolla, joka on jokapäiväisessä arjessa tapahtuvaa kulttuurierojen huomioon ottamista, ja toisaalta tasa-arvoista suhtautumista ympäristön ihmisiin ja asioihin.

2 kommenttia:

  1. Haastattelu oli tosiaan mainio. Kaiken kaikkiaan videot on otettu komiasti haltuun tässä eApe -ryhmässä.

    VastaaPoista