Hannan ja Simon MO-tehtävä herätti paljon ajatuksia opettajan työelämäyhteyksien tärkeydestä.
Työelämäyhteyksien kehittäminen on arvokasta opettajan työtä opiskelijoiden töihin sijoittumisen kannalta. Olen yli 10 vuotta toiminut työelämän edustajana paikallisen ammattiopiston eri ohjaus -ja kehitystyöryhmissä, ja tätä kokemusta aion jakaa ammatillisena opettajan kollegoilleni, opiskelijoille ja uusille työelämän edustajille.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Oppimisen ja osaamisen arviointia
Teema 9. Miten arvioin oppimista ja osaamista ammatillisena opettajana
Päällimmäisiksi tunteiksi tässä viimeisessä virtuaaliopetuksesta jäi haikeus siitä, että tämä Ape-oppiminen loppuu kohta, mutta myös tunne siitä, että alan olla enemmän ja enemmän valmiimpi astumaan virtuaaliopettamisesta oikeaan koulumaailmaan. Osaan siis joltiseenkin arvioida osaamiseni kehittymistä =)
Ryhmä 1. esityksestä jäi erityisesti mieleen tasapuolisen arvioinnin tärkeys, ja että arviointi tulee aina perustua "tunteiden" sijaan opetussuunnitelmaan, suhteutettuna arviointikriteereihin ja osaamistavoitteisiin.
Arvioinnin tavoitteena on tukea opiskelijan kasvua kohti ammatillisuutta, ja ammattiosaamisen näytöt kruunaavat osaamisen arvioinnin.
Ryhmä 2. kertoi motivoivasta arvioinnista ja arvioinnin hyödyllisyydestä. Oppimisen aikaisen (formatiivisen) arvioinnin tavoitteena on selvittää mitä oppija osaa ja mitä on vielä opittavaa.
Materiaalissa saimme hyvät videot "hampurilaismallista", joka on tuttua myös omasta työpaikkakoulutuksesta. Aion pitää tämän mallin mielessä arvioidessani opiskelijoita. Aloitan kehumisella, annan kehittävää ja rakentavaa palautetta, ja oppijan kehittyessä annan siitä hyvää palautetta.
Me Maritat esittelimme oppimisen aikaisia (formatiivisia) ja opintosuorituksen/ osaamisen (summatiivisia) arviointimenetelmiä. Ennakkovideomme sai hyvää palautetta. Myös aktivointiosuutemme oli taas vähän uudenlainen ja mukaansatempaava. Äänestyksen tuloksena tässä Hevosalan tutkinnon ruokintasuunnitelman arvioinnissa parhaimmaksi formatiiviseksi arviointimenetelmäksi nousi Oppimispäiväkirja, ja parhaimmaksi summatiiviseksi arviointimenetelmäksi Käytännön työtehtävä-/prosessi.
Ryhmä 4:ltä opin, että oppijan itsearviointi edellyttää aktiivista palautteen saamista ja eri arviointimenetelmien sekä tutkinnon vaatimusten tuntemista. Itsearviointi kasvattaa itseohjautuvuutta ja sitä kautta motivoivaa oppimista. Vertaisarviointi kehittää sekä itseään että ryhmädynamiikkaa, koska sosiaalinen tuki on tärkeä motivaation lähde.
Janne-tutorimme toi esiin termin Flipped classroom eli käänteinen luokkahuone. Tällä monimuoto-opetuksella me Apelaiset olemme oppineet ammattipedagogiikkaa koko syksyn ajan. Olemme valmistaneet ennakkomateriaalit toisille ryhmille tiedoksi tulevasta opetuksesta, jolloin virtuaaliopetuksessa on jäänyt enemmän aikaa vuorovaikutukselle ja opittavien asioiden yhteiselle käsittelylle.
tiistai 11. marraskuuta 2014
Miten käytän ja kehitän opetussuunnitelmaa ammatillisena opettajana?
Teema 8. Opetussuunnitelmat ja opetuksen suunnittelu
Oppilaitokset laativat opetussuunnitelmansa Opetushallituksen laatimien opetussuunnitelmaperusteiden pohjalta. Varsinainen opetuksen suunnittelu taas perustuu kunkin oppilaitoksen strategiseen suunnitteluun.
Opettajan suunnittelun tavoitteena on sellaisen opintojakson luominen, jossa opetukselliset tekijät tähtäävät laadullisesti korkeatasoiseen oppimiseen. Opetuksen osa-alueiden tulisi olla linjassa keskenään, jotta opetus olisi johdonmukaista ja osaamistavoitteet toteutuisivat.
Hyvä oppimistavoite on selkeä, realistinen, mielekäs ja vaikeusasteeltaan sopiva sekä toimintaa ja arviointia ohjaava. Suunnittelun lähtökohtana tulee olla se, miten paljon opiskelijat pystyvät omaksumaan.
Miten kehitän opetussuunnitelmaa ammatillisena opettajana?
Uudessa 2015 opetussuunnitelmassa korostetaan perinteisen opetuksen sijaan yhdessä oppimista aktivoivilla opetusmenetelmillä. Oppilaitosten tulee kehittää uusia toiminta -ja yhteistyömalleja, erityisesti työelämän verkostojen kanssa.
| Lähde http://goo.gl/Ddq4yG |
Olen saanut vahvistuksen opetusharjoittelun toteutumiseksi Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa. Harjoittelu tapahtuu liiketalouden opetuksen parissa. Varsinaisen opetusharjoittelun lisäksi pääsen mukaan uuden OPS:n suunnittelutyöryhmään kehittämään Ekamin työelämäyhteyksiä. Vahvuuteni tässä on pitkä esimiesura kaupan alalla. Olen enemmän kuin iloinen tästä mahdollisuudesta.
Uudessa opetussuunnitelmassa ammatillisissa perustutkinnoissa siirrytään arvioinnissa osaamispisteisiin. Tutkinnon osien OPS:t ovat määrättyjä, mutta pienet opintojaksot tulevat jäämään pois. Opintojaksojen sijaan suunnittelutyöryhmässä on mietittävä montako pistettä kukin osaaminen on ja miten se hankitaan, oppilaitoksessa opettamalla vai työssä oppimalla.
Miten hyödynnän teemaa ammatillisena opettajana?
Tämän päivän teema oli kahdeksas ja parhain tähän asti. Olimme jotenkin niin opetuksen ja oppimisen ytimessä. Ja kaikilla ryhmillä oli hyvät ja aktivoivat esitykset.
Tämän päivän teemoista ydinainesanalyysi ei ollutkaan ydinfysiikkaa (!), vaan hyvä tapa suunnitella opetussisältöjä. Ydinainesanalyysin avulla opettaja pystyy suunnitella ajankäyttöä, osaa rajata oleellisen tiedon, ja varmistuu, että oppimisen kannalta merkittävät asiat toteutuvat. Ydinasiat (must know) luovat opetuksen perustan, täydentävät ainekset (should know) syventävät ja laajentavat opetusta, ja erityisainekset (nice to know) tuovat esiin rikastuttavia yksityiskohtia, mutta eivät ole oleellisia asian ymmärtämisen kannalta.
![]() |
| Teema 8. Ryhmä 5. esityksestä. Optima. |
Tämä menetelmä voisi toimia myös opetusharjoitteluuni liittyvässä kehittämistyössä, jossa tutkinnon osat suunnitellaan uusiksi osaamisalueiden pisteyttämisen näkökulmasta.
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Miten ohjaan ryhmää ammatillisena opettajana?
Teema 7. Opettajana ja opiskelijana ryhmässä
Päällimmäiseksi päivän AC-sessiosta jäi mieleen, että nyt käsiteltiin ydinaihetta sekä opettamisen että oppimisen mielekkyyden kannalta. Jos ryhmä toimii ja opiskelijat ovat kiinnostuneita, tai jopa innostuneita oppimisesta, myös opettaja kokee onnistuvansa ja saa nautintoa työstään.
Ryhmädynamiikan ja ryhmäytymisvaiheiden tunteminen on opettajalle välttämättömyys saadakseen ryhmän ohjautumaan kohti uuden oppimista. Motivoitunut ryhmä on itseohjautuva ja osaa reflektoida toimintaansa. Ohjauksen tehtävänä on saada ryhmä tietoiseksi yhteisestä päämäärästä, yhteisestä tavoitteesta ja yhteisestä vastuusta.
Miten sitten ohjaan ryhmää ammatillisena opettajana?
Ammatillisena opettajana tunnen ryhmädynamiikan perusteet, ja pystyn arvioimaan ryhmän toimintaa ja kehitystasoa, sekä rytmittämään omaa toimintaani ryhmän kehitystason mukaan.
Hyödynnän eri ryhmätyömenetelmiä, joilla saan aktivoitua ryhmää pääsemään tavoitteeseen.
![]() |
| Ryhmätyömenetelmät opetuksessa. Ryhmä 4. Optima |
Ryhmän kehitysprosessin eli ryhmäytymisen muotoutumisvaiheessa ryhmän jäsenet toimivat enemmänkin yksilöinä ja hakevat omaa paikkaansa ryhmässä. Silloin toimin ohjaajana isommassa roolissa suunnittelemalla ja aikatauluttamalla tehtävien kulkua.
Kuohuntavaiheessa pystyn sietämään epävarmuutta ja osaan toimia joustavasti, jos opetus ei etenekään suunnitellusti.
Vakiintumisvaiheessa pyrin huomioimaan ryhmän jäsenet myös yksilöinä, kannustan nopeammin eteneviä auttamaan toisia ja koetan tukea ryhmänjäsenten välisiä suhteita.
Toimintavaiheessa kannustan ryhmää itseohjautuvuuteen. Koetan pysyä taka-alalla, mutta kuitenkin läsnä jos apuani tarvitaan. Tarvittaessa käydään palautekeskusteluja.
Ryhmäytymisen irroittautumisvaiheessa osaan antaa sekä myös vastaanottaa palautetta. Käydään yhdessä arviointikeskustelua, ja koetan saada opiskelijoita reflektoimaan omaa toimintaansa.
Ryhmän ohjaaminen ei ole aina helppoa, silloin vertaistuki on tarpeen. Toimme omassa osuudessamme esiin seuraavanlaisen työnohjausmallin, jota on toteutettu korkeakouluopettajille.
![]() |
Uloimman kehän kautta mietiskellään, mitkä asiat ahdistavat ryhmän ohjaamisessa ja miten ne muuttuisivat vähintäänkin haasteellisiksi, tai jopa iloa tuottaviksi asioiksi.
|
Ammatillisen opettajan ryhmän ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijoita päämäärätietoisiksi, työelämään sijoittuviksi ja oman ammattinsa osaaviksi henkilöiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



