Teema 7. Opettajana ja opiskelijana ryhmässä
Päällimmäiseksi päivän AC-sessiosta jäi mieleen, että nyt käsiteltiin ydinaihetta sekä opettamisen että oppimisen mielekkyyden kannalta. Jos ryhmä toimii ja opiskelijat ovat kiinnostuneita, tai jopa innostuneita oppimisesta, myös opettaja kokee onnistuvansa ja saa nautintoa työstään.
Ryhmädynamiikan ja ryhmäytymisvaiheiden tunteminen on opettajalle välttämättömyys saadakseen ryhmän ohjautumaan kohti uuden oppimista. Motivoitunut ryhmä on itseohjautuva ja osaa reflektoida toimintaansa. Ohjauksen tehtävänä on saada ryhmä tietoiseksi yhteisestä päämäärästä, yhteisestä tavoitteesta ja yhteisestä vastuusta.
Miten sitten ohjaan ryhmää ammatillisena opettajana?
Ammatillisena opettajana tunnen ryhmädynamiikan perusteet, ja pystyn arvioimaan ryhmän toimintaa ja kehitystasoa, sekä rytmittämään omaa toimintaani ryhmän kehitystason mukaan.
Hyödynnän eri ryhmätyömenetelmiä, joilla saan aktivoitua ryhmää pääsemään tavoitteeseen.
![]() |
| Ryhmätyömenetelmät opetuksessa. Ryhmä 4. Optima |
Ryhmän kehitysprosessin eli ryhmäytymisen muotoutumisvaiheessa ryhmän jäsenet toimivat enemmänkin yksilöinä ja hakevat omaa paikkaansa ryhmässä. Silloin toimin ohjaajana isommassa roolissa suunnittelemalla ja aikatauluttamalla tehtävien kulkua.
Kuohuntavaiheessa pystyn sietämään epävarmuutta ja osaan toimia joustavasti, jos opetus ei etenekään suunnitellusti.
Vakiintumisvaiheessa pyrin huomioimaan ryhmän jäsenet myös yksilöinä, kannustan nopeammin eteneviä auttamaan toisia ja koetan tukea ryhmänjäsenten välisiä suhteita.
Toimintavaiheessa kannustan ryhmää itseohjautuvuuteen. Koetan pysyä taka-alalla, mutta kuitenkin läsnä jos apuani tarvitaan. Tarvittaessa käydään palautekeskusteluja.
Ryhmäytymisen irroittautumisvaiheessa osaan antaa sekä myös vastaanottaa palautetta. Käydään yhdessä arviointikeskustelua, ja koetan saada opiskelijoita reflektoimaan omaa toimintaansa.
Ryhmän ohjaaminen ei ole aina helppoa, silloin vertaistuki on tarpeen. Toimme omassa osuudessamme esiin seuraavanlaisen työnohjausmallin, jota on toteutettu korkeakouluopettajille.
![]() |
Uloimman kehän kautta mietiskellään, mitkä asiat ahdistavat ryhmän ohjaamisessa ja miten ne muuttuisivat vähintäänkin haasteellisiksi, tai jopa iloa tuottaviksi asioiksi.
|
Ammatillisen opettajan ryhmän ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijoita päämäärätietoisiksi, työelämään sijoittuviksi ja oman ammattinsa osaaviksi henkilöiksi.



Tässä oli aihe, johon uskoisin, että työstäsi ja aiemmasta kokemuksesta löytyy esimerkkejä? Ryhmien ohjaamisen haasteet ovat todennäköisesti aivan samankaltaisia niin koulu- kuin työelämässäkin. Tuo käyttämänne materiaali on siitä hyvä esimerkki.
VastaaPoistaTäyttä asiaahan toki kaikki esille tuomasi asiat ovat. Ajoittain asiat tuntuvat olevan yleisen käsittelyn tasolla ja henkilökohtaisen osaamisen käsittely syventäisi lukijan käsitystä sinun osaamisestasi.