MO-tehtävää ei ohjeistettu Optimassa mitenkään erityisesti, joten päätimme Karinin kanssa selkeän työnjaon. Minä haen kasaan materiaalin niin laaja-alaisesti kuin pystyn, ja Karin kokoaa sekä tiivistää matskuista MO-tehtävän aineiston + tekee käsikirjoituksen AC-keskustelumme pohjaksi. Se oli meille hyvä ja sopiva työnjako.
Netti oli opiskelusta ja ohjauksesta tietoa pullollaan, mutta itsenäisestä opiskelusta löytyi vain satunnaisia lauseita sieltä täältä. Googletin Oamk:n aiemmista ope-opinnoista yhden ryhmätyön samasta aiheesta, mutta se oli mielestämme laihahko versio.
Tulin tilanteeseen, jolloin nousi esiin opettajan työssä tärkeä asia: Oikean tiedon löytyminen.
Lopulta havaitsin eri lähteissä puhuttavan tietyista samoista asioista, ja materiaali alkoi koostua. Optimasta löytyi myös yksi hyvä lähde: Opettajan käsikirja - opintojakson rakenteet, opetusmenetelmät ja arviointi.
MO-tehtävän AC-keskustelu onnistui hyvin, kiitos Karinin laatiman hyvän kässärin. Mitä nyt taas kerran tekniikka harasi välillä vastaan...
Nyt AC-tallenne onkin jo julkaistu Optimassa, ja aktivointi-osuus on pyörähtänyt käyntiin. Jaoimme eApe1-porukan kahtia, ja tehtävänä on olla puolesta tai vastaan seuraavassa kysymyksessä: Onko itsenäinen työskentely tehokas työskentelymuoto?
Aktivoinnin ohjeistimme seuraavasti: " Katsottuasi tallenteen itsenäisen työskentelyn ohjaamisesta, osallistu annetun kannan mukaisesti vähintään yhdellä kommentilla väittelyyn siitä, onko itsenäinen työskentely tehokas työskentelymuoto. Vastata voi joko opiskelijan tai opettajan näkökulmasta. "
Tänään juuri katsoin, että useampi oli jo kommentoinut asiaan Optiman keskustelualueella :)
Mitä tietoa sain tehtävästä ja miten voin hyödyntää sitä opetuksessa?
Itsenäinen opiskelu on tänä päivänä yleinen työskentelymuoto, johtuen yhä lisääntyvästä verkko-opintojen tarjonnasta. Vastuu oppimisesta siirretään opiskelijalle, mutta toisaalta opiskelija tulee sitouttaa aktiiviseen opiskeluun. Opintojen järjestelyjen ja etenemisen tulee olla joustavaa. Itsenäinen opiskelu sisältää paljon opiskelijan etukäteisperehtymistä, ennakkotehtävien tekemistä ja opittavien asioiden syventämistä ja kertaamista. Itsenäistä opiskelua ohjaa määritellyt osaamistavoitteet, erilaiset suoritusmuodot ja deadlinet.Opettajan rooli on suunnitella ohjeistus, joka on yleensä kertaluonteinen tehtävä. Opettajan täytyy myös varmistaa, että opiskelijat tietävät mitä heiltä odotetaan ja että tavoitteet on ymmärretty. Itsenäinen työ ei saa olla yksinäistä, vaan opettajalla on iso rooli ohjauksessa ja motivoinnissa. Jokainen opiskelija täytyy arvioida erikseen, ja se voi olla hyvinkin kuormittavaa jos opiskelijoita on paljon.
Itsenäisen työskentelyn ohjaaminen tehtävänä oli mielenkiintoinen. Tallenne ja siihen liittyvä väittely aktivoivat minua niin, että kävin laittamassa jopa useamman argumentin väittelyyn. Nyt tätä palautetta kirjoittaessani huomaan, että tästä väittelystä olisi saanut myös hyvän pohjan oman ryhmämme seuraavaan opetustuokioon, jollei sitä olisi jo tehty. Tässä teidänkin tehtävässä yhdistyy aiemmin opitut uuteen tietoon. Nyt vasta oivaltaa, että kaikki nämä pedagogiset opinnot tämän syksyn aikana joita käymme, rakentuu suoraan tai osittain lomittain toistensa kanssa. Vain katsantokanta ja näkökulma muuttuu välissä. Kaiken kaikkiaan pidin teidän tavasta toteuttaa tehtävä. Ainut mitä jäin kaipaamaan, on se, että miten väittelyn tulokset julkistetaan, eli kumpi voitti? (Sanna)
VastaaPoista