sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ammatillisen opettajan velvollisuudet ja oikeudet?


Ensimmäinen varsinainen opetustilanne 19.6.


AC-istunto oli koko ryhmän ensimmäinen yhteinen opetustilanne, aiheena ammatillisen opettajan toimintaa ohjaava lainsäädäntö ja ydinsisältö. Koko luokka oli "yhteissaunassa", ja ryhmille oli jaettu tehtävät Optimassa.

Meidän ryhmällä oli aiheena: Miten huolehdin opiskeluympäristön turvallisuudesta opettajan työssä. 

Päivin ja minun parityönä oli selvittää työturvallisuuslakia. Maritojen ryhmätyöskentely oli alkuun hiukan hakusessa, koska jokaisella oli oma näkemys tehtävän suorittamisesta. Asiaa hiottiin yhteen viikon verran ennen istuntoa. Kävimme keskustelua Facebook-ryhmässä, sähköpostitse ja Päivin kanssa myös puhelimitse omasta parityöstämme.

Kaikilla ryhmän jäsenillä oli halu tehdä hyvät ja kattavat matskut, mikä johti siihen, että kokonaisuutena paketti oli turhan iso esitettäväksi. Päädyimmekin lähettämään koko materiaalin ennakkoluentaan muille ryhmille, ja esitimme istunnossa suht tiiviin paketin. Se toimi hyvin, eikä esityksemme ollut liian puuduttava toisten kuunnella.

Mielestäni meidän ryhmä onnistui  AC-istunnossa hyvin. Tosin pisteet vei kotiin edellisen ryhmän hieno video-esitys. Minua jännitti oma esiintymiseni, koska vihdoin toimi myös koneen mikrofoni ja tekniikkaan oli totuttava kunnolla ennen kuin pystyi keskittymään paremmin  asiasisältöön.

Saimme hyvää palautetta vuorovaikutteisesta opetuksesta. Diaesityksemme sisälsi monia pohdintoja.

Lakiasiantuntija Maarit Junkkari oli rauhallinen ja antoi kaikille ryhmille hyvää ja kannustavaa palautetta. Hän nosti ryhmien tuotoksista esiin sen olennaisimman, mitä tahtoi jäävän mieleemme.

Kokonaisuutena opetussessio oli kattava ja diamäärä runsas. Onneksi tallennetta voi selailla jälkeenpäin kaikessa rauhassa.

Mitä jäi ensimmäisestä opetus-sessiosta parhaiten mieleen?











1 kommentti:

  1. Näistä lakiasioista on mahdotonta vaatia ketään muistamaan kaikkea ulkoa, mutta pääasia on varmastikin se, että opettaja on tietoinen millaisissa asioissa lait ja velvollisuudet ohjaavat toimintaa kouluissa ja opetustyössä.

    VastaaPoista